Juttu oli kuurojen liiton sivulla. Hieno juttu että tämä Riku rohkeni opiskelemaan juristiksi. Tsemppiä hänelle!!

 

Maailman ensimmäinen kuurosokea lakimies valmistui Turun yliopistosta

KUUROSOKEAT / Ari Suutarla 

Viikonloppuna juhli Suomen Turussa akateemista valmistumistaan oikeustieteiden kandidaatti Riku Heikki Virtanen. Tämä Hämeenkyröstä lähtöisin oleva nuori mies on tiettävästi maailman ensimmäinen kuurosokeana opintiensä kulkenut, nyt juristiksi valmistunut henkilö.

Riku Virtanen on erikoistunut ihmisoikeusasioihin ja kansainväliseen vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumiseen. Hän oli muun muassa mukana Suomen valtuuskunnassa Yhdistyneissä Kansakunnissa, kun vammaissopimusta valmisteltiin. Lisäksi hän on tutkinut vammaisten ihmisoikeuksia Euroopan
Unionin seitsemässä maassa.  Viimeisin opinahjo on ollut Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta.

Riku Virtanen on suhtautunut sekä opiskeluunsa että nyt valmistumiseensa matalalla profiililla eikä halua mitenkään korostaa kuulonäkövammaisuuttaan.

Riku Virtanen on järjestöaktiivi. Hän on muun muassa kansalaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n hallituksessa, samoin Vammaisten ihmisoikeuskeskus Vikessä. Myös Suomen Kuurosokeiden hallituksessa hän on ollut hankkimassa järjestökokemusta.